Asuminen
Talossa asuu väkeni; isoukki, vaimoni Kaarnikka, lapseni Ohto, Leinikka, Saarno ja pikkuinen Ilmi. Metsikön takana asustaa veljeni Jousia nuoren morsiamensa kanssa. Sukumme on asunut näillä seuduilla kauan. Hyvä täällä on olla ja elellä. Talo on pystytetty tukevasti hietikolle. Tänne päivä paistaa lämmittävästi. Kalliot suojaavat pohjoisen ja idän kylmiltä tuulilta ja turveseinät pitävät paukkuvat pakkaset loitolla. Kattoa kannattelevat paalut. Hiekkapermantoa ovat tallanneet monet askeleet.Kun taloa pystytettiin, eivät jumalat olleet suosiollisia.Tuli oli ryöstäytyä, kun tuulenpuuska lennätti hehkuvan kekäleen kattoa varten kerättyihin kaisloihin. Viime hetkellä saimme tulen sammutettua. Vähällä oli, etteivät turveseinät roihahtaneet tuleen. Jumalat piti lepytellä. Varmuudeksi siirsimme tulen, jossa paalujen kärjet hiillytettiin, ison kiven viereen tuulen suojaan. Hyvin ovat paalut pitäneet, mutta ensi kesänä on uudet kaislat sidottava kattoon.Kierrän pihatantereen. Kaikki on kohdallaan. Ruuhi on vedetty rantaan. Vieressä ovat verkot kuivumassa. Lehdekset on varastoitu talvea varten. Kumarrun sisään hämärään. Peni seuraa kintereilläni. Lieden hehkuvat kivet lämmittävät vielä. Väkeni nukkuu omilla makuusijoillaan. Kaislakattoa ravistelee tuuli. Sen lauluun nukahdan.
Pronssikaudella Sammallahdenmäen röykkiöihin haudattujen vainajien asuinpaikka on toistaiseksi vielä löytämättä. Rautakauden alussa asutusta on ollut heti kalmiston kaakkoispuolella Kivikylän Huilussa ja Tahtmaalla. Todennäköisesti myös heidän esi-isänsä ovat elelleet hautaröykkiöiden tuntumassa. Asumusten paikat valittiin tarkasti. Etelänpuoleiset hiekkarinteet olivat lämpimiä. Niille oli helppo pystyttää paaluilla tuettuja taloja. Sateisina aikoina hiekka läpäisi veden, jolloin talo ja pihapiiri pysyivät kuivana. Asumusten lähellä piti olla juomavettä, hyvät kalavedet, sopivaa maata viljelyksille sekä karjalle lehdesmetsiä ja rantaniittyjä.
Huilun asuinpaikka
Kaivauksissa on Huilun asuinpaikalla todettu olleen noin 16 metriä pitkän ja 6–7,5 leveän rakennuksen, jonka luoteispäässä oli liesi. Talon tukena on ollut puisia pystypaaluja, joista osa on tuettu kivillä. Huilun asuinpaikalta on löytynyt hyvin vähän palanutta savitiivistettä. On mahdollista, että talossa on ollut turveseinät. Saven vähyys voi johtua myös siitä, että talo ei koskaan palanut, vaan se on siirretty muualle. Talojen seinät voitiin punoa myös risuista ja tiivistää savella. Hyvää tiivistettä saatiin, kun joukkoon sekoitettiin karjanlantaa. Seinät voitiin rakentaa myös täyttämällä rinnakkaisten pystypaalujen välit risuilla tai pienillä puilla. Myös nämä seinät piti tiivistää. Meren ja järvien rannoilta saatava kaisla oli hyvää kattomateriaalia. Talojen lisäksi käytössä ovat olleet pyöreäpohjaiset majat.
Maahan kaivetut tulisijat voitiin kivetä, jolloin ne varastoivat lämpöä ja lämmittivät pidempään. Tahtmaan yli metrin syvät ja yli kaksi metriä halkaisijaltaan olevat kuoppaliedet sisälsivät runsaasti hiiltä sekä palaneita kiviä. Niiden käyttötarkoitusta ei toistaiseksi tunneta. Useasti niitä on ollut monta lähekkäin. Onkin ajateltu, että niitä olisi käytetty hylkeen rasvan sulattamiseen, lihan kuivaamiseen tai hapattamiseen. Ne muistuttavat rosvopaistikuoppia, joissa lihaa nykyisinkin haudutetaan kypsäksi.
Ihmisen jälkiä asuinpaikoilla ovat likamaa, johon on jäänyt rikkoutuneita saviastian paloja, kivestä iskettyjä lastuja ja palaneita eläintenluita. Pihapiirin ja talon sisäpuolinen maa on usein tallaantunut tiiviiksi. Tulisijojen, paalunjälkien ja palaneen saven lisäksi rakennuksista ei yleensä ole paljon muuta säilynyt.